Muna on viisaampi kuin kana
Ruuna asuu Kalma-vuoren hevostallilla
Tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut hankkia hevosta, kun lähdin ajamaan ystäväni ravitilalle eräänä koleana aamuna. Sinne oli saapunut muutama uusi nelivuotias ravurinalku, ja tietenkin tarvittiin kokonainen talkooporukka saamaan ne nuoret oripojat pysymään housuissaan. Seljan ravitallilla oli viimeaikoina tullut käytyä lähes päivittäin, milloin auttelemassa vuotiaiden vieroituksessa, milloin taas eläkeläisten liikuttamisessa. Mutta mitäpä sille voi, ikuinen hevostyttö kun olin. Tallilla oli jo aikamoinen tohina päällä, kun nuoria ravilupauksia vietiin sisälle talliin. Selja tuli minua vastaan posket punaisina ja kädet likaisina. Yhdessä mentiin sitten ihmettelemään näitä "tulevaisuuden tähtiä". Kun koko joukko oli saatu turvallisesti talliin, siirryttiin ihastelemaan niiden sukua ja rakennetta. Siinä tohinassa sitten huomasin yhden punarautiaan, muita vanhemman, ja selkeästi leikatun suomenhevosen. "Toi menee myyntiin. Ei sillä juoksijanlahjoja ollut, sääli sinänsä. On niin mainio luonne" Silja totesi, hymyillen hiukan kaihoisasti. Eipä siinä sitten mitään, kotiin palattiin hevosen kanssa. Eihän sellaista symppistä voi niin vain jättää jälkeensä, varsinkaan jos ei omaa minkäänlaista harkintakykyä. Velmari on hyvinkin perussuomalainen, ja vastaa todennäköisesti prikulleen suomenhevosen rotumääritelmää. Ulkonäöltään se muistuttaa leppoisaa maatalon isäntää, ja juuri sellainen se on luonteeltaankin. Velmeen motto tuntuu olevan "parempi myöhään kun ei milloinkaan" sillä hoppua ei Velme pidä koskaan. Kaikki otetaan samalla tyynellä tavalla vastaan, ja elämänkatsomus on hyvin suopea. Velmari on positiivinen hevonen, josta sietäisi ottaa mallia! Viisaaksi en sitä kuitenkaan kutsuisi, sillä se osaa kyllä toheloidakin. Joskus tuntuu punarautias unohtavan että se on iso, yli kuusisataakiloinen hevonen, eikä mikään pieni voikukanhaituvainen.
Epäonnistuneen raviuran jälkeen aloitin ruunan ratsukoulutuksen. Se oli totutettu satulaan jo kasvattajalla, mutta minkäänlaista työskentelyä ei selästä käsin oltu vielä tehty. Velmari oppi hitaasti mutta varmasti, ja kaikeksi onneksi vakaasti. Velmeessä on se hyvä puoli, että se ei ole tyypillinen ravuri. Juokseminen ei kuulu ruunan lempipuuhiin, ja kaikista eniten se tykkääkin köpöttelystä rauhallisella käyntivauhdilla idyllisellä metsätiellä. Esteitä ei Velmari mitenkään rakasta, mutta se hyppää ihan mielellään. Kovinkaan suuria puomeja ei tämä herra ylitä, mutta ristikko-50cm onnistuu ihan leppoisasti. Esteilläkään ei Velmari kuumene, leppoisalla vauhdilla se ne hyppää, mutta laukka onneksi nousee helposti. Velmarin askellajit ovat erittäin mukavat istua. Ravissa tosin löytyy pieni ravuriesanssi, mutta sekään ei pilaa ratsastuskokemusta ainakaan kovinkaan paljoa. Laukka on tahdiltaan hyvin hidasta, mutta mukavan pyörivää. |
Kuvien ottaja ei halua nimeään mainittavan
Velmarin kanssa jännitetään vauvauutisia! Heinäkuussa odotetaan syntyväksi Velmarin ja Mirellan jälkeläistä.
Velmarin emä
Vermiina on vaatimaton sunnuntaijuoksija. Vermiina on kilpaillut uransa aikana vain kymmenessä lähdössä pahan jalkavammansa vuoksi. Tamma siirtyi hyvin nuorella iällä jalostuskäyttöön, missä sen lahjat ovat aina olleet. Vermiina on myös kilpaillut He C-B tason koulukilpailuissa. Tamman jälkeläisistä 3 on saavuttanut suurta mainetta ravikilpailuista. Väriltään Vermiina on vaaleanrautias liinaharja. Velmari on tamman viides varsa. Luonteeltaan tamma oli hyvinkin poikansa kaltainen, säyseä ja leppoisa. Velmarin isäukko Virketti on aivan toista maata kuin Velmarin emä. Tulinen juoksijaori jota tammat kiinnostavat välillä liiankin paljon. Virketti juoksi uransa aikana muutaman suurlähtövoiton, mutta nykyään ori vaikuttaa jalostuksessa. Velmari on orin ainut juoksijakyvytön varsa. Jälkikasvua punarautiaalla pallosalamalla on kymmeniä, sillä se oli aikanaan hyvin suosittu jalostusori. |
Velmarin on maahantuonut Alison!